Hyökkäysvaiheen ensimmäinen päivä takana. Olo on päivän päätteeksi hyvä, söin puhtaasti nälän mukaan. Dukan dieetillä ei siis kaloreita lasketa ja saa syödä proteiineja nälän tunteen mukaan käytännössä niin paljon kuin tekee mieli. Kirjoitan jossain vaiheessa sivut, joissa on enemmän tietoa, kuinka Dukanin dieettiä toteutetaan. Ohjeita tosin löytyy netistä vaikka kuinka paljon googlettamalla. Itse olen lueskellut mahdollisimman paljon ja koittanut imeä tietoa. Pierre Dukanin kirjan ostaminen olisi ehkä fiksu liike, mutta en jaksa syventyä englannin kielisiin teksteihin, niin en tässä vaiheessa aio käyttää rahojani siihen. Reseptiikkaa kylläkin kaipaisin, jotta ruoat eivät alkaisi tökkimään. 

Aamupala oli tänään ihan vain kupiillinen kahvia, kun en aamutohinoissa ehtinyt muuta nauttimaan. Vettä olisin voinut juoda enemmän, tämän päivän saldo oli n. 1,5 litraa, huomenna yritän juoda 2 litraa.

Lounaaksi nautin Ehrmannin jogurttirahkaa 250 grammaa. Se oli maukasta ja helposti syötävää sellaisenaan. Maku oli pehmeämpi kuin rahkan. Ainoa miinuspuoli oli se, että siinä oli rasvaa 0,9%, kuitenkin suhteellisen vähärasvaista ja hiilareita oli 5 g/100g. 

Päivälliseksi nautin 2 keitettyä kananmunaa ja sen lisäksi lämminsavustettua kirjolohta. Se täytti mukavasti.

Iltapalaksi söin Ehrmannin 0,2 %:sta rahkaa 250 grammaa, jota maustoin vaniljaesanssilla ja pikakahvijauheella sekä sekoitin joukkoon 1,5 rkl kauralesettä. Lisäksi join kupillisen kahvia.

Aamulla ostin kaupasta kananmunia, kinkkua, raejuustoa, broilerin rintafileetä, laktoositonta rasvatonta maitoa ja piimää sekä laktoositonta maustamatonta rasvatonta jogurttia. Lisäksi vielä rahkaa ja jogurttirahkaa. Näitä olisi tarkoitus nautiskella tämän viikon aikana.

Saa nähdä, miten onnistun noudattamaan dieettiä työpaikallani. Toisaalta nautin työpaikallani vain aamiaisen, joten voin valita aamiaispöydästä maustamatonta jogurttia, joka tosin ei ole rasvatonta, raejuustoa, saunapalvikinkkua, kananmunaa ja munakokkelikin juuri ja juuri menee, vaikka sekään ei ole valmistettu rasvattomaan maitoon. Vettä voin juoda mielin määrin. 

Tänään en ottanut monivitamiinivalmistetta, mutta huomenna koitan muistaa napata sitäkin sekä omega3-kapselin. Olisi kiva muistaa ottaa mitatkin, jotta voisin kongreettisesti seurata, miten sentit vähenevät ja tietäisin, millaisista mitoista olen lähtenyt liikkeelle. Painon punnitsin aamulla, en vain ole vielä päättänyt, että merkkailenko niitä tänne vai vain pudotettuja kiloja. 

Tätä attack-vaihetta olen suunnitellut jatkavani 5-10 päivää. 5 päivää on minimi, jonka aion toteuttaa, jos ei ala pahasti tökkimään niin eiköhän tuplamääräkin mene. Luulen vain, että jossain vaiheessa alan kaivata kasviksia mukaan. Aika näyttää, miten menen eteenpäin.